Museo Pohjanmaa

Lassfolkin kulttuuritalo

lassfolks9894
lassfolks9923
lassfolks9945
lassfolks9963
lassfolks9894
lassfolks9923
lassfolks9945
lassfolks9963
Tiesitkö, että...
Purmolaisesta Villbackan kylästä on museossa suurikokoinen pienoismalli, josta näkyy, miltä kylä näytti 1920 – 1930-luvuilla.

Lassfolkin kulttuuritalo kertoo monipuolisesti 1800- ja 1900-luvun maatilojen arjesta, tervanpoltosta ja mullistavista tapahtumista kuten sodasta tai yhteiskunnan nykyaikaistumisesta. Ainutlaatuisessa kyläympäristössä on näyttelyitä sekä vanhemmille että nuoremmille. Lähes kaikki rakennukset ovat täällä alkuperäisellä paikallaan, mikä on harvinaista monille ulkoilmamuseoille.

Tyypillinen pohjalainen päärakennus on 1800-luvun lopulta. Sen päätykamarit, tupa, keittiö ja porstua on sisustettu perinteisillä purmolaisilla matoilla ja kauniilla talonpoikaishuonekaluilla. Museon mielenkiintoisiin huonekaluihin kuuluu niin kutsuttu pölkkytuoli, joka on valmistettu yhdestä ainoasta koverretusta puunrungosta. Pölkkytuolissa säilytettiin käsitöitä, mutta sinne saattoi sujauttaa myös "paloviinalekkerin". Tuvassa on myös muistokamari lottien ja kotirintaman sota-ajan töistä.

Kulttuuritalossa on näyttely tervanpoltosta, ja läheisessä Villbackassa on entisöity tervahauta, jossa kotiseutuyhdistys on polttanut tervaa joka kymmenes vuosi vuodesta 1976 lähtien. Tervaa käytettiin ennen vanhaan laivojen kyllästämiseen, ja 1870-luvulla Pietarsaaren satamasta sitä vietiin ulkomaille 20 000 tynnyriä eli 2,5 miljoonaa litraa vuodessa.

Piharakennussiivessä on mielenkiintoisia ja hauskoja näyttelyitä, esimerkiksi villan matkasta lampaasta sukkiin tai vuoden 1952 paloauto alkuperäisillä varusteilla kuten letkuilla, univormuilla ja vesiruiskuilla. Anna nostalgian kukoistaa pienessä kyläkaupassa, jossa on tavaraa sekä ennen että jälkeen sotien.

Komeassa kivinavetassa on 1900-lukua kuvaava näyttely, joka on rakennettu purmolaisten kautta aikojen rakastamien kolmen kirjan ympärille, nimittäin Raamatun, pankkikirjan ja maakirjan. Se kuvastaa alueen uskonnollisuutta mutta myös ihmisten pyrkimistä turvalliseen ja mukavaan elämään. Näyttelyssä voi tutustua purmolaisiin historiallisiin henkilöihin, tutkiskella 1960-luvulle tyypillisen olohuoneen sisustusta tai vertailla nykypäivän keittiötä 1930-luvun keittiöön. Purmossa on ollut monia taitavia urheilijoita, ja näyttelyn urheilunurkassa tuodaan esiin paikallisia hiihtäjiä ja keskimatkanjuoksijoita. Veteraanien nurkassa näkee pilkahduksia rintamaelämästä puhdetyöesineiden ja univormujen muodossa.

Lassfolkissa paistetaan vappupäivänä usein leipää perinteiseen tapaan, ja kesäkuussa järjestetään kotiseutujuhla tai kesäjuhla. Kesäkuukausien aikana järjestetään myös yhteislauluiltoja. Käsityöläiset esittelevät tuotteitaan Purmon joulumarkkinoilla.