Sumusta hälyttävän majakkalaivan sireenin saattoi kuulla 40 kilometrin päähän.
Vaasa oli aikoinaan merkittävä laivanvarustus- ja merenkulkukaupunki. Vaasan merimuseossa esitellään paikallisia merenkulkuperinteitä 1800-luvun laivanrakennuksesta nykypäivän huviristeilijöihin. Erilaiset kiehtovat esineet, pienoismallit, hylkylöydöt ja valokuvat tarjoavat pilkahduksen entisaikojen merenkulkijoiden elämästä.
Vaasan merimuseo sijaitsee Palosaaren salmen rannassa. Salmi oli 150 vuoden ajan Vaasan ulkosatama ja laivanrakennuksen keskus. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa rantaa reunustivat kauppiaiden puodit ja makasiinit, ja museo sijaitsee yhdessä näistä vanhoista suolamakasiineista. Laivanvarustaja Wolff rakennutti suolamakasiinin 1800-luvun puolivälissä ja rakennus on säilynyt hyvässä kunnossa suolan säilövän vaikutuksen ansiosta. Alueella on yhteensä neljä alkuperäistä satamamakasiinia, joista yksi on todennäköisesti 1700-luvun lopulta ja siirretty alueelle Vanhasta Vaasasta.
Vaasan merenkulkuhistoriaa esitellään kattavan valokuva- ja pienoismallikokoelman sekä monenlaisten kiehtovien esineiden avulla. Suuri Valassaarilta peräisin oleva majakkalyhty toivottaa vierailijat tervetulleiksi aulassa, ja seinillä on valokuvia ja tietoa Merenkurkun majakoista ja majakanvartijoiden elämästä. Merenkurkun kivikkoiseen saaristoon on haaksirikkoutunut monta alusta. Museossa on esillä hylyistä pelastettuja mielenkiintoisia löytöjä. Museon helmiin kuuluu 1900-luvun alun sukelluspuku, joka painaa noin 100 kg.
Historiallisten alusten pienoismallit täyttävät yläkerran näyttelysalin. Salissa on pienoismalleja ja valokuvia purjealusten 1800-luvun kulta-ajalta – viimeisen Eckerön ja Grisslehamnin väliä seilanneen postialuksen pienoismalli, Suomen ensimmäisen Itämeren ulkopuolella liikennöinneen höyrylaivan pienoismalli ja monien muiden historiallisten alusten pienoismalleja. Myös uudemmista risteilyaluksista on rakennettu pienoismalleja, ja samoin miehistön univormuja on esillä. Vaasan ja Uumajan välisellä lauttaliikenteellä on ollut suuri merkitys Vaasan nykyaikojen merenkululle. 1950-luvulla kuljettiin höyryaluksilla, kunnes niiden tilalle tulivat suuret risteilyalukset. Vaasan monet varustamot esitellään sekä kuvin että esinein.
Museossa on tekniikasta kiinnostuneelle noin sadan venemoottoreiden näyttely. Kokoelma esittelee läpileikkauksen Vaasan eri moottorivalmistajista. Täällä on ollut noin 14 moottorivalmistajaa vuosien saatossa, esim. Wickström ennen vanhaan ja Wärtsilä nykyään.
Museon viereiselle mäelle on asetettu viisi kiveä osoittamaan maankohoamisen eri vaiheet vuosisatojen kuluessa. Merenkurkun alueella maa kohoaa noin metrin vuosisadassa.
Kesäkuussa 2024 remontoidaan yhdistyksen omistama sumumerkinantoasema Strömmingsbådanin majakkaluodolla yhteistyösså Suomen Majakkaseuran kanssa. Päiväkirjaseuranta tulee nettiin.
Kesän 2024 erikoisnäyttely: Onkilahden konepajan historiaa ja laivapiirustuksia