Museo Pohjanmaa

Vaasan taidehalli

Taidehalli ulkoa 3
Taidehalli
Taidehalli ulkoa 3
Taidehalli
Tiesitkö, että...
Nykyisen Taidehallin tilat ovat aikaisemmin toimineet paloautojen tallina.

Vaasan Taidehalli sijaitsee kaupungintalossa, sen ensimmäisessä kerroksessa. Kaupungintalo valmistui vuonna 1883 ja hallinnon lisäksi siinä toimi monia kaupungin tärkeitä virastoja ja myös nk. Museosali, jossa järjestettiin näyttelyitä. Nykyisen Taidehallin tilat ovat aikaisemmin toimineet paloautojen tallina.

Taidehalli aloitti toimintansa vuonna 1966. Sitä ennen tilat saivat perusteellisen korjauksen, jonka myötä kaupunkiin saatiin moderni ja valoisa taiteen esittelypaikka. Rakennuksen historiallisesta tyylistä muistuttaa enää taidehallin holvattu tiilikatto ja sitä kannattelevat rautapylväät.

Museon taideosasto järjestää vuosittain 7-9 näyttelyä Taidehallissa. Näyttelyissä esitellään sekä kotimaista kuvataidetta että kansainvälisiä taiteilijoita. Osa taidehallin tilasta on vuokrattu valokuvagalleria Ibikselle. Ibis järjestää vuosittain 8-12 näyttelyä.

Sisäänkäynti Taidehalliin sijaitsee talon Raastuvankadun puoleisella pääjulkisivulla. Pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa liikkuva pääsee Taidehalliin vaivattomimmin talon päädyssä olevasta sisäänkäynnistä Vaasanpuistikon puolelta.