Museo Pohjanmaa

Brinkenin museo

brinken2275
brinken2249
brinken2266
brinken2290
brinken2275
brinken2249
brinken2266
brinken2290
Tiesitkö, että...
Suuri käsin pyöritettävä mylly vuodelta 1777 on saanut ruotsinkielisen nimen ”bäsch boldro” myllystä lähtevät kamalan metelin takia.

Brinkenin ulkoilmamuseon vanhojen punamultaisten talojen joukossa on alkuperäisellä sisustuksella säilynyt maalahtelaiskoti. Tule nauttimaan puutarhan kukkaloistosta tai tutkiskele seudun muinaisjäännöksiä, mm. kaunista Maalahden solkea. Museon tunnelma ja ympäristö ovat ainutlaatuisia.

Brinkenin ulkoilmamuseoon kuuluu 20 erilaista rakennusta, joista suurin osa on 1800-luvulta. Huomattavin rakennus on Orregårdenin talo vuodelta 1879, joka ulkorakennuksineen sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Orregårdenin talo on merkittävä, sillä sen sisustus on lähestulkoon koskematon. Talon nimi juontaa juurensa Orren sisaruksiin, jotka lahjoittivat maan siihen kuuluvine rakennuksineen ja esineineen museolle. Talosta löytyy siskosten tekstiilit, astiat, huonekalut, valokuvat, koulutodistukset sekä kaikki muukin, minkä kaksi sukupolvea ovat panneet talteen.

Museon puutarhalla on satavuotiset juuret ja puutarha on museon helmiä. 1930-luvun kuosiin ennallistetussa komeassa puutarhassa on jopa perhos- ja maustetarhat. Puutarha oli aikanaan melko harvinainen ison kokonsa vuoksi ja koska siskokset kasvattivat myyntiin suuria määriä erilaisia kukkia, vihanneksia ja omenia. Hilda Orre seisoi kesäisin ja syksyisin kolme päivää viikossa Vaasan torilla myymässä puutarhan kukkia, hedelmiä, juureksia ja perunoita.

Toinen museon helmistä on arkeologianäyttely sekä rautakauden polku, jossa kahden kilometrin kävelymatkalla voi nähdä nelisenkymmentä hautaröykkiötä sekä vierailla infotuvassa. Arkeologianäyttelyssä on esillä aito Maalahden solki, joka on ainut laatuaan Suomessa. Solki on peräisin kansainvaellusajalta 450-500 e.Kr. ja se on alkuaan todennäköisesti Saksasta.

Museoalueella sijaitsee mm. noin 200 vuotta vanha Tuuvasgården, mankelivaja, aitta, sotilastorppa, karjamajoja, maitoaittoja ja ulkohuussi. 1700-luvun ladossa on Talonpojan vuosi -näyttely (ruot. Bondens år), joka kertoo talonpoikien arjen raadannasta erilaisten työkalujen ja välineiden avulla. Museon kokoelma on vaikuttava: noin 17 000 erilaista esinettä ja noin 5 000 tekstiiliä. Valokuvia ja muuta herkkää arkistomateriaalia säilytetään uudessa tutkimushuoneella varustetussa arkistorakennuksessa. Museoyhdistys huolehtii myös Maalahden kylässä sijaitsevasta vuoden 1754 kruununmakasiinista ja myllystä.

Kotiseutujuhlat järjestetään vuosittain heinäkuun toisena sunnuntaina. Kukkien päivä, erilaiset luennoitsijat ja kirpputorit kuuluvat kesän suosittuihin tapahtumiin. Koululaiset viihtyvät Brinkenin museon järjestämissä aikamatkoissa, joissa he saavat harjoitella vanhanajan askareita.